Lyhyesti: Katkera, 5 -vuotias, veretön uros kolmannesta portaasta, joka ei voi sietää selkärangattomuutta ja mielistelyä.
Jänne on päällimmäiseksi katkera ja vähän elämäniloton keski-ikäinen uros. Se on ryssinyt oman mahdollisuutensa kohota toiseen portaaseen. Se on tästä vähän katkera ja osittain sitä mieltä, että portaissa pääsee nousemaan vain perseennuolennalla, mitä Jänne ei pätkääkään arvosta. Sen mielestä sen veljet, vallankin Hekuma ovat tekopyhiä väittäessään vihaavansa mielistelyä samalla harrastaen sitä itsekin. Se ei oikeastaan juuri arvosta ylemmissä portaissa olevia susia, eikä liioin selkärangattomia saman portaan susiakaan.
Varoitusriimua tuo ei kuitenkaan kerjää ja lähinnä sen vuoksi käyttäytyy suhteellisen siivosti ylemmilleen, vaikka se sutta sapettaakin.
Empatiaa ei sudelta juuri heru. Se on itse kokenut ankaran lapsuuden ja kaikki vähänkin sitä lievemmät tapaukset (eli marttyyrimäisen Jänteen mielestä lähes kaikki muut tapaukset), eivät Jänteen mielestä ansaitse empatiaa. Veljilleen Jänne on lempemäpi ja Louskun kanssa Jänne tulee jopa suhteellisen hyvin toimeen ja voi jopa tukea tätä. Suden ystävyyttä on hyvin vaikea ansaita, mutta mahdollista. Mikäli suden ystäväksi kuitenkin pääsee, saa tältä kaiken tuen – no.. ainakin melkein kaiken. Henkeään Jänne kovin äkkiä peliin laita, mutta melkein mitä tahansa muuta vaativaa Jänne voi tehdä, mikäli ystävä todella apua tarvitsee. Kovin paljon menetettävääkään ei Jänteellä tämän hengen lisäksi ole.
Toinen, mikä saattaa rajoittaa ystävien auttamista on Jänteen henkilökohtaiset fobiat. Kammo käärmeitä, vallankin mamboja kohtaan ja syvää vettä kohtaan on suuri. Uimaan Jänne ei lähde vapaaehtoisesti, eikä oikein pakotettunakaan. Se on myöskin päättänyt, että kukaan ei häntä enää koskaan sellaisiin pakota. Ystävältä on viimeinen virhe edes yrittää sellaista. Taipumaton uros ei anna periksi näiden kohdalla, vaikka kyseessä olisi ylempiarvoinenkin susi.
Jäntevä jänne. Suotta uros ei nimeään ole saanut. Muutoin uros on jopa hieman hoikkarakenteinen, mutta sen pitkistä kintuista löytyy voimaa. Se kykenee hyppäämään pidemmälle ja juoksemaan nopeammin ja kauemmin kuin monet lajitoverinsa. Jänteen varsinainen spesialiteetti on räjähtävä voima, mutta se on harjaantunut myös pitkäkestoisempiin suorituksiin. Nekin se osaa suorittaa lähestulkoon erinomaisesti, mutta niiden jälkeen Jänne vaatii paljon enemmän lepoa.
Kivunsietokyvyn on lapsuuden kovakourainen kasvatus nostanut varsin korkeaksi, mistä on myös hyötyä juoksiessa. Jännettä ei ihan äkkiä ala vaivata, että lihakset joutuvat työskentelemään maitohapoilla. Toisaalta se saa myös uroksen äkkiä ylittämään rajansa.
Vainoharhaisuus, fobiat ja muu ulkoinen levottomuus ovat nostaneet refleksit toimimaan nopeasti ja jopa turhan voimakkaasti. Vaikka aistit eivät ole juuri muita fyysisesti paremmat, Jänne on oppinut käyttäämän niitä, vallankin fobioidensa ollessa kyseessä, hyvin tarkasti. Muutoin tältä saattaakin jäädä jotain oleellista huomaamatta.
Jänteen suurin fyysinen heikkous on huono puruvoima. Jänne ei myöskään ole kovin kestävä taistelija tai kovin hyvä raahaamaan tai kantamaan mitään raskasta.
***** Ponnistusvoima hypyissä, nopeus ja lyhyenmatkan juoksuEn voinut mä aavistaa,
Vahinko? Ehei. Vahinko ei kuvaa millään tavoin Jänteen lapsuutta. Ei ollut vahinko, että se syntyi maailmaan. Jänteen isä, Ukkoslintu oli valikoinut pentujensa... tarkalleen ottaen urospentujensa emoksi ja synnyttäjäksi vankkarakenteisen metsästäjänaaraan, Lupauksen. Ukkoslintu näet halusi vankkarakenteisia pentuja, eikä sen mielestä hentoisista naaraista ollut niiden synnyttäjiksi.
Tietenkään isä, sen kummemmin kuin emokaan ei voi päättää kumpaa sukupuolta jälkikasvusta tulee. Onnea lieni kuitenkin matkassa, sillä pentueeseen syntyi neljä poikaa ja vain yksi ainokainen tyttö. Tytöstä ei Ukkoslintu piitannut ja se jäikin, kenties omaksi onnekseen emonsa kasvatettavaksi.
Vahinko oli myös jotain, mitä Ukkoslintu ei suvainnut pennuiltaan. Kyseistä sanaakaan, virheen ohella, se ei sietänyt ja kaikki virheet tiesivät automaattisesti rangaistusta, kivuiliasta sellaista.
kun kotipiha jäi mun taa...
Kun pennut oppivat kävelemään, alkoi Ukkoslinnun jopa julmaksi luokiteltava koulutus. Ensiksi Ukkoslintu ajoi pennut syksyn kylmyyteen karaistumaan. Emo ei tätä olisi antanut tehdä, mutta emon sanalla ei enää ollut sijaa kasvatuksessa. Viikkojen ajan Ukkoslintu karaistutti pentujaan siirtymän kylmyydessä, kunnes nämä itse halusivat näyttää pärjäävänsä kokonaisen päivän ihan itse. Sen jälkeen pennut pääsivät takaisin lämpimään pesään lepäämään.
Tietenkin se oli epäreilua. Miksi heidän piti karaistua kylmyyteen, kun heidän siskonsa sai olla pesän lämmössä? Koska nartuista ei ole mihinkään, kuului itsestään selvä vastaus. Ne olivat vain uroiden synnyttäjiä. Muiden pentujen kasvatuksesta nämä eivät tienneet mitään, joten ne eivät kyseenalaistaneet mitään. ”Mutta ne ovat vielä pentuja”, tapasi emo hokea. Itse Jänne ei turvautunut tähän selitykseen koskaan. Se tiesi, että nartut olivat liian hellämielisiä kasvattajiksi ja siksi uroiden kasvatus olivat Ukkoslinnun huomassa.
Mihin tiemme vei,
Useammin kuin kerran joutui Jänne yksin metsään, kauas pesältään, selviytyäkseen itse takaisin. Se otti aikansa, mutta lopulta Jänne oppi kaikki lähiseudun maamerkit ja osasi tulla kauempaakin takaisin pesälleen. Juuri, kun pesän läheisyyden menettäminen ei enää tuntunut niin pahalta, Ukkoslintu oli keksinyt jotain muuta. Se vei heidät joen rantaan ja leppoisan kalastusopetukseen sijaan heitti pennut jokeen. Siinä vaiheessa pentujen onneksi Lupaus puuttui peliin ja kävi hakemassa hukkumaisillaan olevan pennut rantaan.
Se tapahtuma syöpyi Jänteen mieleen ja sen jälkeen se on karsastanut kaikkea vettä, missä ei jalat yllä pohjaan. Uimaan tämä ei myöskään ole koskaan oppinut, sillä se ei koskaan hankkiudu tilanteisiin, jossa sen tarvitsisi uida ja jos se joutuisi äkkiä veden varaan Jänne joutuisi paniikkiin ja luultavasti hukkuisi.
sitä tiennyt ei
meistä ainutkaan,
Toinen, ikuisesti vielä voimakkaammin mieleen syöpynyt tapahtuma, sattui puutoksen jälkeisenä siirtymänä. Pennut eivät olleet silloin vielä ehtineet ikään, jolloin riimut poltettaisiin näiden nahkaan. Ukkoslintu vei heidät aukealle, jossa oli kivenlohkareita... ja kevätauringon herättämiä käärmeitä.
Peloissaan pennut kiipesivät kivenlohkareiden päälle turvaan. Ukkoslintu käski näiden pelottaa 'omalla olemuksellaan' nämä pois. Eihän pennut sellaista käskyä ymmärtäneet. Mustasuiset, beiget käärmeet syöksähtelivät näitä kohden ja kaikki pennut yrittivät vetäytyä mahdollisimman kauas reunoilta. Ei tarvittu kuin pieni tönäisy ja yksi pennuista tipahti alas, mambojen keskelle. Jänne näki veljensä kauhistuneen ilmeen, kun se tajusi kuolevansa.
Jänteeltä meni melkein vallan ohi se, kun tämän veljet alkoivat tiputella kiviä mambojen päälle. Silloin se kyllä näki sen, mutta jälkeenpäin jos tämä meneisyydestään kertoisi, se tuskin muistaisi mainita koko asiaa.
Hädissään Jänne haki katseellana apua isältään, mutta sitä ei herunut. Toivo heräsi kuitenkin, kun se näki emonsa, joka oli heidät pelastanut joestakin. Kipakalla äänellä, se vaati Ukkoslintua lopettamaan. Tällä kertaa se ei kuitenkaan auttanut. Jänne katseli avuttomana lohkareen päältä, kun sen isä mukiloi tämän emon henkihieveriin. Silloin pienen pennun sisällä syttyi viha.
ettei pysty palaamaan.
Enää Jänne ei sitä muista, mutta heidän isänsä haki heidät alas lohkareelta ja jätti emon raahautumaan pesälle itsekseen. Sen jälkeen se katseli vanhempiaan aivan uusin silmin. Jänne vihasti Ukkoslintua, hiljaa. Se oli huomannut emonsa harjan vaihtavan väriä. Lupaus oli erotettu metsästysryhmästä.
Samalla Jänne myös kadehti siskoaan, joka ei ollut joutunut kokemaan mitään Ukkoslinnun oikuista. Viha ja kateus olivat hiljaisia, mutta raivokkaita tunteita, joiden kanssa Jänne joutui elämään. Monta kertaa Jänteen mielessä kävi vain lähteä tuosta perhehelvetistä, mutta ylpeys ei antanut periksi. Se näyttäisi. Se näyttäisi vielä isälleen olevansa kunnioituksen arvoinen, mutta ei kunnioittaisi tätä.
Haaveet kaatuu.
Niitä nousemaan en saa.
Kaksivuotiaaksi mennessä Jänne oli menettänyt palan hännästään ja kaikkea muuta kuin ansainnut isänsä kunnioitusta. Silloin Jänne lakkasi yrittämästä. Sen veljet pääsivät kokelaiksi, mutta yhteydessä Jänne ei oikeastaan ollut kuin Louskun kanssa.
Jänne itsekin pääsi kuuluttajan kokelaaksi. Se oli erittäin hyväkin työssään nopeiden kinttujensa ja suhteellisen hyvän suuntavaistonsa avulla. Se, mihin kuuluttajuus kuitenkin kaatui, oli uimataito ja kieltäytyminen mamboja kuhisevan alueen läpi kulkemisesta. Jänne oli päättänyt, että häntä ei enää kukaan aseta sellaisiin tilanteisiin, kuin Ukkoslintu oli tehnyt. Taipumattomuus kostautui ja Jänne menetti paikkansa.
Haaveet kaatuu...
tahdoin paljon kauniimpaa.
Naistenmiehen vikaa oli toki Jänteessäkin. Nuorempana se pyöritteli enemmänkin narttuja, mutta sitten koko hommasta meni jotenkin into. Veljet kyllä jaksoivat pyörittää naisia, mutta Jänne alkoi nähda naaraissa vain Lupausta ja Rimppakinttua. Oli naaraita, jotka vain alistuivat loppuen lopuksi kaikkeen ja sitten niitä, jotka eivät koskaan olleet oikeita vaikeuksia kokeneetkaan... tai sitten naaraita, jotka suunnilleen kuvittelivat olevansa uroita. Niitä nyt ei kovin romanttisesti voinut ajatellakaan.
Haaveet kaatuu...
varjot saapuu...
Ei asemaa, ei kokelaspaikkaa. Vain kateus, viha ja katkeruus menneisyyttä kohtaan sekä vettä ja käärmeitä koskevat fobiat. Muutoin Jänne olisi voinutkin olla täydellinen kuuluttaja, mutta kun sellaisesta, Jänteen mielestä täysin naurettavasta asiaste tehtiin numero tämän ollessa nuori, sai kuuluttajuus mennä. Myöhemmin asia kaduttaa, mutta Jänne kokee olevansa jo liian vanha ja ylpeä lähteäkseen kokelaaksi kellekään.
Tyhjää vielä täynnänsä.
